Käyttöehdot

Yleistä

VPN Kokemuksia on VPN-palveluihin sekä niiden käyttämiseen keskittyvä verkkosivusto.

Sivuston käyttämisen hinta

Tätä sivustoa voi käyttää täysin ilmaiseksi, eikä se että sivustoa käyttää velvoita ostamaan tai muuten ottamaan käyttöön yhtäkään mainittua palvelua.

Sivustolla olevien tietojen paikkansapitävyys

Pyrimme käytettävissä olevan ajan ja voimavarojen puitteissa siihen, että sivustolla olevat tiedot ovat oikeassa. Valitettavasti asiat voivat kuitenkin erityisesti VPN-palveluiden kohdalla muuttua jopa todella nopeasti, ja tuosta syystä täältä saattaa löytyä joskus esimerkiksi vanhentunutta tietoa. Olemme luonnollisesti pahoillamme mahdollisesti väärässä olevista tiedoista, mutta emme korvaa niistä mahdollisesti aiheutuneita seurauksia.

Sivuston yhteistyökumppaneista

VPN Kokemuksia on riippumaton palvelu, eli sitä ei omista esimerkiksi jokin VPN-yhtiö, mutta saatamme kuitenkin toimia mainosyhteistyössä eri VPN-firmojen kanssa. Pyrimme luonnollisesti siihen, että mainosyhteistyöhön valitaan luotettavia kumppaneita, mutta emme ota vastuuta kyseisten kumppanien toiminnasta.

Nämä käyttöehdot on luotu 27 marraskuuta 2020. Myöhemmät muutokset niihin ovat mahdollisia. Mikäli haluat lisätietoja esimerkiksi käyttöehtojen soveltamisesta, niin suosittelemme laittamaan sähköpostia osoitteeseen yhteys@vpnkokemuksia.com

Vieritä ylös